Uusia kuulumisia ei juurikaan ole tänne kirjoitettavaksi. Olemme treenanneet tokoa ja agia ja agissa olemme aloittaneet kontaktien opettelun uudestaan 2 on 2 off tekniikaan laatikkomenetelmän avulla. Omien agiesteiden hankinta on menossa, putki on olemassa ja keinu pitäisi tulla naapurin tekemänä lähipäivinä. Agitreeneissä käymme ja nyt olen päättänyt ottaa ensi vuodelle taas lisenssin. Ensin oli tarkoitus lopettaa kisaaminen, mutta nyt kun lähes vuosi on vain treenattu alkaa kisaintoa taas olla. Tokoilua olemme myös treenanneet, mutta ei vielä tarpeeksi. Viime viikonloppuna mölleiltiin ja näyttäisi siltä että alokasluokan ykköstulokseen olisi mahdollisuuksia. Nyt siis pitäisi vaan saada aikaiseksi lähteä kokeisiin...
Näyttelyihin ei nyt ole hetkeen asiaa kun Rasmuksen koristekarvat jouduttiin leikkaamaan lyhyiksi lokakuun alussa olleen fasaanijahdin jälkeen. En ymmärrä mikä se kasvi oli mitä koiran turkki oli täynnä, mutta ainut keino saada kaikki pois oli sakset. Onneksi Rasmuskaan ei näyttelyistä välitä, joten emme jää kyynelehtimään vaan nautimme helppohoitoisesta turkista ja jatkamme lenkkeilyä loistavissa kotiovelta alkavissa maastoissa. Nyt koiran peseminen on helpompaa ;)
Rasmuksen (Finnflats Anthony) ja hänen poikansa Sällin (Majakkasaaren Pirkka Pekka) kuulumisia.
Rasmus & Sälli
tiistai 18. lokakuuta 2011
lauantai 17. syyskuuta 2011
Teeri ja sorsajahtia
Olimme viikko sitten viikonloppuna pari päivää lintujahdissa Pyhäsalmessa. Ensimmäisenä päivänä Rasmuksen työt alkoi kun isännän veli oli tiputtanut linnun eikä itse sitä löytänyt. Niinpä isäntä ja Rasmus lähti apuun ja nopeasti teeri löytyikin. Tämän jälkeen isäntä jatkoi metsästystä ja Rasmuksen ylösajosta saatiin pudotettua 4 teertä. Iltapäivällä lähtivät miehet ja Rasmus sorsajahtiin ja sieltä tuloksena 2 sorsaa, joista toinen olisi jäänyt haavoittuneena kaislikkoon ellei Rasmusta olisi ollut mukana. Reissun viimeisenä aamuna metsästä saatiin vielä yksi teeri, jonka Rasmus kantoi ylpeänä autoon asti. Kyllä isäntä oli taas niin ylpeä koirasta :)
Rasmus sorsajahdissa |
Rasmus metsälintujahdissa |
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Olemme muuttaneet
Olemme muuttaneet Lopelle, Läyliäisten kylään. Omakotitalomme sijaitsee isolla tontilla kilometrin päässä Keihäsjärvestä. Läheltä löytyy myös metsästysmaita.
Rasmuksen kanssa on treenattu tokoa, agilityä ja nomea kevään ja alkukesän aikana, mutta kilpailemaan ei toistaiseksi olla ehditty.
Rasmuksen kanssa on treenattu tokoa, agilityä ja nomea kevään ja alkukesän aikana, mutta kilpailemaan ei toistaiseksi olla ehditty.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
vetokoira Rasmus
Viikko sitten Rasmus oli mukana koirakerho Heiluhäntien vetokoiraporukassa isännän kanssa. Järvenpäässä järjestetyssä Hanki ja sydän tapahtumassa koirat vetivät lapsia pulkassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Rasmus pääsi oikein töihin, pulkkaa on vedetty kotona satunnaisesti muutamana talvena. Rasmus näutti pulkan vetämisestä.
Yhteiselo Senna -tyttömme kanssa sujuu Rasmukselta hyvin. Koirat ovat pikku hiljaa oppineet että Sennan leluihin ei saa koskea. Tosin jokaisen uuden lelun kanssa käydään sama keskustelu... Pari päivää sitten Rasmus täytti 5 vuotta ja sai syntymäpäivän kunniaksi valita paikallisesta eläinkaupasta uuden lelun. Tämä ihana lateksipossu kiinnostaa kovasti myös lastamme, joten opettamista täytyy tehdä nyt myös toisinpäin ;) Rasmusta ei kuitenkaan haittaa vaikka Senna vähän "lainaa" possua välillä. Hyvin Rasmus on myös oppinut että lapsen ruoan jämät saa koirat syödä...
Pari viikkoa sitten olimme tokoilemassa Tuusulan kennelkerhon kentällä ja Anna Mannermaa oli paikalla kameransa kanssa. Kaikki kuvat Rasmuksesta ja muutamasta walesista löytyy täältä.

Noutoliike alkaa sujua jo ihan mukavasti Kuva Anna Mannermaa |
lauantai 1. tammikuuta 2011
Hyvää uutta vuotta!
Vuosi 2010 oli mielenkiintoinen vuosi. Rasmuksen kanssa ei paljon tuloksia saatu aikaan, mutta treenattiin aika paljon. Tammikuussa Rasmus sai agisertin ja siirtyi 2-luokkaan. Siellä ei kuitenkaan montaa starttia ehditty ottaa, kun meille syntyi vauva elokuussa. Tokoa ja mejää kuitenkin treenattiin ja ainakin tokossa olisi tarkoitus kisata tänä vuonna. Rasmukselle kaikkein parasta taisi olla viikon metsästysreissu Kainuussa. Tällä kertaa kun vielä saalistakin tuli hyvin.
Kiitos kaikille kouluttajille sekä teille kaikille, jotka olette meitä kannustaneet treeneissä ja kisoissa!
Kiitos kaikille kouluttajille sekä teille kaikille, jotka olette meitä kannustaneet treeneissä ja kisoissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)