Nyt on edessä kuukauden tauko agitreeneissä ja kisoissa pidempikin. Tauon aikana emme kuitenkaan lepäile vaan ohjelmassa on tokoilua, treeniä ja kokeitakin. Ohjaajaa jännittää kovasti, joten saa nähdä mitkä kaikki liikkeet voi mokata ;) Koira on kyllä edistynyt huimasti, suurin kiitos kuuluneen Kanta-Hämeen noutajien koulutusohjaajille ja muille meitä "potkineille" ;) Olemme myös osallistumassa tokopäivään, joten saattaa olla että vihdoin tänä vuonna voisi olla tuloksiakin tulossa myös tokossa...
Toukokuun lopulla alkaakin sitten taas Lotta Vuorelan agitreenit, joten syksyyn mennessä olis tarkoitus agissakin taas kisailla... Rasmus odottaa varmasti eniten uintireissuja tuohon meidän lähijärvelle ja tietysti syksyn metsästyskautta. Näyttelyitä ei paljon ole suunnitelmissa, mutta ehkä jossain kehässä pyörähdetään...
Olemme joskus sanoneet että meille ei enää tule flattia, mutta kun Rasmuksella alkaa olla jo ikää niin alkaa mieli muuttua. Pientä flattikuumetta on siis ilmassa...
Rasmuksen (Finnflats Anthony) ja hänen poikansa Sällin (Majakkasaaren Pirkka Pekka) kuulumisia.
Rasmus & Sälli
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
kevään kuulumisia
Kevään aikana olemme käyneet agikisoja, mutta ne kaksi puuttuvaa 0 tulosta puuttuu edelleen. Todella lähellä on ollut kahdesti. Kerran oli puhdas rata, mutta yliaikaa 0,02 sekuntia ja toisella kerralla oli puhdas rata, mutta sijoitus ei ihan riittänyt luvaan. Yliaikanollan ja toisen radan Rasmusta ohjasi ystäväni Suska, koska olin juuri satuttanut olkapääni ja käsi ei noussut tarpeeksi koiran ohjaamiseksi.
Agikisoissa pidetään nyt vähän taukoa ja keskitymme tällä hetkellä tokotreeneihin. Pariin tokokokeeseen on ilmoittauduttu, mutta odotukset tulosten suhteen ei ole kovin korkealla, sillä ohjaajan jännittäminen vaikuttanee koiraan niin paljon... Mutta jospa siitä sitten pikkuhiljaa päästäisiin ja tiuhempi kisaaminen toisi tuloksiakin ;)
Rasmus on kyllä osoittanut myös olevansa älykäs tai ainakin jokin pieni valonpilkahdus tuossa mustassa päässä on käynyt. Jokin aika sitten oli Retu onnistunut pudottamaan kaulapantansa takapihalle, niin Rasmus pienellä kannustamisella kävi sen etsimässä ja toi sisälle. Takapihalla oli tuolloin paljon lunta ja hankikannosta ei ollut tietoakaan, joten koiran oli paljon helpompi hakea panta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)