Rasmus & Sälli

Rasmus & Sälli

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Agilitykisat

Olimme Rasmuksen kanssa agikisoissa Hyvinkäällä. Ensimmäinen rata oli agirata, jolla tuloksena yliaikaa. Seuraavalla radalla muistin keskiviikon treeneissä saadut ohjeet ja tuloksena oli -0,76 ja LUVA. Jätin siis koiran lähdössä riittävän kauas ensimmäisestä esteestä että ehti laukkaan ennen kuin kello käynnistyi ja muistin mennä eteenpäin enkä jäänyt tuijottamaan jokaiselle esteelle koiran suoritusta. Viimeisellä radalla, joka oli hyppyrata, alkoi kai koiran tassuissa painaa kun kuulin muutaman rapsahduksen jollain esteellä vaikka rimoja ei pudonnutkaan, mutta vedätin liikaa ja koira hyppäsi suoraan pituushypyn päälle, joten tuloksena 5 ja hieman yliaikaa. Sijoituimme kuitenkin jokaisella radalla; ensimmäisellä radalla 7. Toisella 4. ja kolmannella 6. Osallistujia oli kahdella ensimmäisellä radalla 26, viimeisestä en ole varma.

Oli kiva nähdä että koiraan sai vauhtia kun käytti sen hierojalla torstaina. Ensi viikolla mennään vielä toisen kerran hierojalle, jospa sitten olisi kaikki jumit vähäksi aikaa poissa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Rasmus 6v


Pikkumustamme, pimeä haukkumakone täyttää tänään 6 vuotta! Ei uskoisi! Vauhtia ja energiaa pojasta löytyy. Eilen kävimme hierojalla, joka kehui hyväkuntoiseksi vahvaksi pojaksi. :)

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pulkan vetoa ja agikisat

Treenien ja muiden kiireiden keskelläei tänne ole taas tullut kirjoiteltua... Rasmuksella on perjantaina 6-vuotis synttärit -mihin tämä aika on kulunut? Onko siitä tosiaan jo niin kauan kuin tuo pikkumusta meille tuli?

Viime sunnuntaina ja eilen Rasmus oli vetämässä lapsia koirakerho Heiluhäntien vetoporukassa. Sunnuntaina sitten kun alkulämmittely oli suoritettu pulkanvedon merkeissä kävimme agikisoissa. Reilun vuoden kisatauon jälkeen tulokset eivät olleet huippuja, mutta ehkä ensikerralla menee paremmin... Ensimmäiseltä radalta tuli 10 ratavirhettä ja yliaikaa, mutta tulos riitti kolmanteen sijaan. Toisella radalla Rasmus meni vauhdikkaammin ja toimi hienosti, mutta ohjaaja sotki sen suorituksen ja tuloksena oli hylätty...

Tokoa olemme myös treenanneet ahkerasti ja tavoitteena olisi vihdoin keväällä aloittaa kisaura siinäkin. Seisominen on edelleen kompastuskivemme, mutta siihen olemme saaneet paljon neuvoja ja toivotaan että tuloksia alkaa syntyä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Treeniä, treeniä ja treeniä

Uusia kuulumisia ei juurikaan ole tänne kirjoitettavaksi. Olemme treenanneet tokoa ja agia ja agissa olemme aloittaneet kontaktien opettelun uudestaan 2 on 2 off tekniikaan laatikkomenetelmän avulla. Omien agiesteiden hankinta on menossa, putki on olemassa ja keinu pitäisi tulla naapurin tekemänä lähipäivinä. Agitreeneissä käymme ja nyt olen päättänyt ottaa ensi vuodelle taas lisenssin. Ensin oli tarkoitus lopettaa kisaaminen, mutta nyt kun lähes vuosi on vain treenattu alkaa kisaintoa taas olla. Tokoilua olemme myös treenanneet, mutta ei vielä tarpeeksi. Viime viikonloppuna mölleiltiin ja näyttäisi siltä että alokasluokan ykköstulokseen olisi mahdollisuuksia. Nyt siis pitäisi vaan saada aikaiseksi lähteä kokeisiin...

Näyttelyihin ei nyt ole hetkeen asiaa kun Rasmuksen koristekarvat jouduttiin leikkaamaan lyhyiksi lokakuun alussa olleen fasaanijahdin jälkeen. En ymmärrä mikä se kasvi oli mitä koiran turkki oli täynnä, mutta ainut keino saada kaikki pois oli sakset. Onneksi Rasmuskaan ei näyttelyistä välitä, joten emme jää kyynelehtimään vaan nautimme helppohoitoisesta turkista ja jatkamme lenkkeilyä loistavissa kotiovelta alkavissa maastoissa. Nyt koiran peseminen on helpompaa ;)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Teeri ja sorsajahtia

Olimme viikko sitten viikonloppuna pari päivää lintujahdissa Pyhäsalmessa. Ensimmäisenä päivänä Rasmuksen työt alkoi kun isännän veli oli tiputtanut linnun eikä itse sitä löytänyt. Niinpä isäntä ja Rasmus lähti apuun ja nopeasti teeri löytyikin. Tämän jälkeen isäntä jatkoi metsästystä ja Rasmuksen ylösajosta saatiin pudotettua 4 teertä. Iltapäivällä lähtivät miehet ja Rasmus sorsajahtiin ja sieltä tuloksena 2 sorsaa, joista toinen olisi jäänyt haavoittuneena kaislikkoon ellei Rasmusta olisi ollut mukana. Reissun viimeisenä aamuna metsästä saatiin vielä yksi teeri, jonka Rasmus kantoi ylpeänä autoon asti. Kyllä isäntä oli taas niin ylpeä koirasta :)

Rasmus sorsajahdissa

Rasmus metsälintujahdissa

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Olemme muuttaneet

Olemme muuttaneet Lopelle, Läyliäisten kylään. Omakotitalomme sijaitsee isolla tontilla kilometrin päässä Keihäsjärvestä. Läheltä löytyy myös metsästysmaita.

Rasmuksen kanssa on treenattu tokoa, agilityä ja nomea kevään ja alkukesän aikana, mutta kilpailemaan ei toistaiseksi olla ehditty.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

vetokoira Rasmus

Viikko sitten Rasmus oli mukana koirakerho Heiluhäntien vetokoiraporukassa isännän kanssa. Järvenpäässä järjestetyssä Hanki ja sydän tapahtumassa koirat vetivät lapsia pulkassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Rasmus pääsi oikein töihin, pulkkaa on vedetty kotona satunnaisesti muutamana talvena. Rasmus näutti pulkan vetämisestä.



Yhteiselo Senna -tyttömme kanssa sujuu Rasmukselta hyvin. Koirat ovat pikku hiljaa oppineet että Sennan leluihin ei saa koskea. Tosin jokaisen uuden lelun kanssa käydään sama keskustelu... Pari päivää sitten Rasmus täytti 5 vuotta ja sai syntymäpäivän kunniaksi valita paikallisesta eläinkaupasta uuden lelun. Tämä ihana lateksipossu kiinnostaa kovasti myös lastamme, joten opettamista täytyy tehdä nyt myös toisinpäin ;) Rasmusta ei kuitenkaan haittaa vaikka Senna vähän "lainaa" possua välillä. Hyvin Rasmus on myös oppinut että lapsen ruoan jämät saa koirat syödä...

Pari viikkoa sitten olimme tokoilemassa Tuusulan kennelkerhon kentällä ja Anna Mannermaa oli paikalla kameransa kanssa. Kaikki kuvat Rasmuksesta ja muutamasta walesista löytyy täältä.

Noutoliike alkaa sujua jo ihan mukavasti
Kuva Anna Mannermaa